perjantai 27. toukokuuta 2011

Se muutti meille. Block.

Ja kerrankin synkkä, sateinen ja pimeä loppukevään ilta osui juurikin oikealle illalle ja mä sain ihan rauhassa fiilistellä. On se ihana.

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Ylimummi 80-vuotta

Meidän oma rakas ylimummi täytti 20.5. pyöreät 80-vuotta! Mä sain tehdä kakut mummin vastaanotolle. Meidän ylipappa täyttää kesäkuussa 90-vuotta, ja koko suvun juhlat pidetään kesäkuun puolella.


Ensimmäiselle juhlapäivälle toivottiin täytekakku sekä voileipäkakku. Tein varmuuden vuoksi kaksi vähän pienempää voileipäkakkua, että varmasti riittää kaikille. Ylläri, että kakku no 2 jäi kokonaan syömättä :D.


Tässä kuitenkin ensin täytekakku.
Tämän kakun sisälle tuli väleihin kinuskia, vadelmia, sekä vadelmamoussea. Kakun päällä on kinuskia, pursotukset jälleen kerran floravispiä.


Voileipäkakut näyttivät tältä.

Näissä oli kummassakin samat täytteet. Täyte 1: savukalaa (siikaa ja lohta), aurajuusto, creme fraichea. Täyte 2: katkarapuja, katkaraputuorejuustoa, mätitahnaa, tilliä, kurkkua ja creme fraichea.  Molempia täytteitä tuli kaksi väliä.


Lauantaina mummin sukulaisia saapui Keuruulta Vaasaan. Tälle päivälle tein pienemmän kakun, joka näytti tältä.
Tähän kakkuun väliin tuli mustikkamoussea ja valkosuklaamoussea. NamNam!! Kakku on tehty pienempään vuokaan kolmen munan pohjalla. Hyvin riitti kun syöjiä oli seitsemän. 


Vielä kerran, onnea YLIMUMMI <3 !!!

tiistai 17. toukokuuta 2011

Kettu Repolainen

Minun pieni steinertokaluokkalainen on koulussa omin hikisin kätösin virkannut käsinukkea. Siitä tuli kettu. Ketulla ei kotivierailun aikana ollut vielä viiksiä, mutta sehän on vain details!



Aikasta erivänkä kaveri!! Tuskin maltan odottaa, että muuttaa meille pysyvästi.

lauantai 14. toukokuuta 2011

Shakkiharjoituksia

Tänään on Euroviisujen finaali, ja Suomen Paradise Oskar on upeasti selviytynyt sinne. Paradise Oskarin esiintyminen Euroviisujen karsintalähetyksessä nostatti ihon kananlihalla, niin oli vaikuttava! Kappale on sanomaltaan superhieno, ja esiintyjä on kaikessa nöyryydessään todella vakuuttava. Hyvä Paradise Oskar, hyvä Da Da Dam!!


Aina on syy juhlia jotain, joten tänään voimme juhlia finaalilähetystä. Ja huomennahan on tiedossa toinen finaali kun Suomi ja Ruotsi läimivät kiekkoa päädystä toiseen - toivottavasti useammin sinne Ruotsin päätyyn kuin Suomen. Näiden finaaleiden kunniaksi (tai ihan muuten vaan ehkä kuitenkin) päädyin testaamaan mun uutta Wilton shakkiruutuvuokaa, joka näkyy tässä postauksessa. Idea on, että tehdään kaksi eri kakkutaikinaa, tumma ja vaalea, ja niistä tehdään raidoitukset. Pakkauksessa on kolme samankokoista vuokapannua, ja yksi jakaja, jonka avulla taikinaa vuokaan pursotetaan. Tyhjänä ja rasvattuna vuoka näyttää tältä
Taikinan kanssa näkymä on tällainen
Ja sit vähän taaksepäin. Tein siis ensin yhden ison kakkutaikinan kutakuinkin tällaisella reseptillä:


250g margariinia
6 dl sokeria
2 tl vanilja-aromia
3 kananmunaa
1litra jauhoja (laitoin hiivaleipä- ja täysjyvävehnäjauhoja)
1 rkl leivinjauhetta
1 tl suolaa
5 dl maitoa


Ensin vatkattiin rasva ja sokeri. Tällä sokerimäärällä ei saa aikaiseksi kovin vaahtomaista rakennetta, ennemminkin sellaisen rasvaryynin. Kovalla nopeudella kun vatkaa kananmunat joukkoon yksitellen, muuttuu seos vaahtomaisemaksi.
Lopuksi lisätään jauhoseos (jauhot+leivinjauhe+suola) ja maito vuorotellen. Joka lisäyksen jälkeen vatkataan reilusti. 
Valmiina kakkutaikina näyttää tältä 
Taikina jaetaan kahteen astiaan, ja toiseen puolikkaaseen lisätään noin 115g tummaa suklaata sulatettuna, ja sekoitetaan hyvin.


Jotta taikinat olisi helppo annostella vuokiin, laitoin ne kahteen minigrip-pussiin näin
Resepti oli suoraan tämän kakkuvuoan paketista, ja hyvin peri amerikkalainen, jos jotain vähän ihmetyttää. 
Valmis, paistettu kakku puolestaan näyttää tältä
Näitä kakkuja tehtiin siis kaksi tämmöistä, ja yksi päinvastasin värein. Ne kasataan päällekkäin niin, että samanlaisten välissä on se yksi erilainen, you know :D.


Kakkukerrosten väliin ja päälle tein chocolate buttercream icing, eli voita, tomusokeria ja kaakaojauhetta kunnes on kuohkeaa ja aavistuksen kuivaa, ja pikkusen maitoa joukkoon. Myös kakun päälle tuli samaa kuorrutetta. Valmis kakku näytti tältä
ja leikatessa sen olisi pitänyt näyttää tältä. Meidän oma ei ihan tältä näyttänyt, enkä kunnon kuvaa saanut otettua, joten jääköön se kuva lisäämättä :D.


Ai että oli hyvää kakkua! Mehevää ja makeaa, mmmmm.

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Ebay-addiktio

Hei olen Riikka ja minulla on ebay-addikti!


Vuosi takaperin San Franciscossa tutustuin Gwen Stefanin Harajuku Lovers -sarjaan. Ostin itselleni silloin kyseisestä sarjasta laukun ja hajuveden. Täällä Suomessa en ole nähny häivähdystäkään Harajuku Loverseista, mutta onneksi on olemassa Interneti paras sivusto - EBAY!!


Tänään kotiutuivat kaukaa suuren meren takaa mulle näin ihanat Harajuku Lovers kengät.

Mulla ei varmaan ikinä ole ollut näin tyttömäisiä kenkiä! Edessä on rusetti, ja remmisolkikin on ihQ.


Jalassakin olivat kivat, ja just mun kokoset. En oo aiemmin pitänyt kiilakorkoisia kenkiä, mutta yllättävän helpolta tuntuivat jalassa.


Kattokaa nyt vielä kerran, on niinku tommoset punaset kiiltävät karkkikengät!!

torstai 5. toukokuuta 2011

Pieces of me

Mä olen ihminen, jolle tavaroilla on merkitys. Mä välitän siitä, mitä värejä mun ympärillä on, millanen lamppu katossa roikkuu, ja minkälaisia tunnelmia mussa mikäkin tavara herättää. En kuitenkaan pidä siitä, että tavaroita on joka paikassa. Muutamat tavarat ovat mulle tärkeitä, niillä on oma tarinansa. Kuvasin niistä muutamia, ja tässä niiden tarinoita.
Mä olen soittanut pianoa 7-vuotiaasta asti. Aktiivisesti kävin tunneilla siihen asti että siirryin yläasteelta lukioon. Mä osaan paljon eri asioita, mutta en oo missään oikeen tosi hyvä, joten sama juttu pianon kanssa, osaan soittaa, mutta en ole siinä hyvä. Omaksi ilokseni soittelen kun ehdin, nykyään siis tosi harvoin. Mä soitan lähinnä pop-biisejä, joululauluja, lastenlauluja.. Olen kaivanut myös vanhoja klassisia nuotteja, ja tilasin jopa netistä niitä lisää! Musiikki on mulle ihan ehdottomasti yksi tärkein väylä olla itseni kanssa. Mä hahmotan itseäni, tunteitani ja tuntemuksiani musiikin kautta. Voi jopa sanoa, että mä tunnen musiikin kautta. 
Mun suurin satsaus keittiön koneissa, Kitchen Aid. Worth of every cent! Tätä on käytetty paljon, ja haaveilen kaikista kivoista lisäosista, kuten jäätelökoneesta ja pastaosasta. Leipominen on mun toinen stressinpurkukeino musiikin lisäksi. Ja mikä parasta, mun Kitchen Aid on punanen!!!
Täällä köllöttelee Johanna. Johanna on mun oma. Johanna on melkein yhtä vanha kuin minä. Nämä kärryt on tehnyt mun isä sillon kun mä olin vielä pienen pieni. Äiti ompeli niihin muumikankaasta petivaatteet. Näillä kärryillä on kärrätty niin Essi-siskoa, Joonas-veljeä kuin Jaana-serkkuakin, ja lujaa mentiinkin! Nämä kärryt tulevat matkaamaan mun mukana kodista toiseen, ne ovat osa mua, ja niillä on aivan erityinen paikka mun sydämessä, siellä lokerossa, missä on mun lapsuuden tärkeät muistot.
Vuosien varrella mä olen ollut hip ja mä olen ollut punk ja mä olen ollut rock, mutta ennen kaikkea mä olen ollut minä. Lukiossa yks poika totes mulle, että tiedätkö kun sut kuule aina kaks kerrosta alemmas, sun bootsit kolisee ja helyt kilisee. No, enää ei bootsit kopise ja helytkin kilisee vain kun on juhlan aika. Silti mä en näistä luovu, en en en! Mutta lisää voin kyllä kerätä. Näitä ei vaan voi olla liian monessa värissä eikä liian montaa. Eihän?!
Ja vielä yksi nostalgiakuva. Nämä verhot roikkuu meidän olohuoneessa. Nämä verhot roikkuivat tämän saman talon G-rapussa 80-luvun lopulla. Mä olen palannut juurilleni, asumaan samaan kerrostaloon, kuin missä me asuttiin kun mä olin pieni. Äitiltä sain nämä verhot, ja yllätys kuinka hyvin ne tänne sopivat! Mulla on kyllä muitakin verhoja näitä ikkunoita varten, mutta ne eivät kauaa ehdi ikkunassa roikkua, kun jotenkin kummasit nämä hiipivät takaisin. Ne vaan istuu tohon niin hyvin!