Pieces of me

Mä olen ihminen, jolle tavaroilla on merkitys. Mä välitän siitä, mitä värejä mun ympärillä on, millanen lamppu katossa roikkuu, ja minkälaisia tunnelmia mussa mikäkin tavara herättää. En kuitenkaan pidä siitä, että tavaroita on joka paikassa. Muutamat tavarat ovat mulle tärkeitä, niillä on oma tarinansa. Kuvasin niistä muutamia, ja tässä niiden tarinoita.

Mä olen soittanut pianoa 7-vuotiaasta asti. Aktiivisesti kävin tunneilla siihen asti että siirryin yläasteelta lukioon. Mä osaan paljon eri asioita, mutta en oo missään oikeen tosi hyvä, joten sama juttu pianon kanssa, osaan soittaa, mutta en ole siinä hyvä. Omaksi ilokseni soittelen kun ehdin, nykyään siis tosi harvoin. Mä soitan lähinnä pop-biisejä, joululauluja, lastenlauluja.. Olen kaivanut myös vanhoja klassisia nuotteja, ja tilasin jopa netistä niitä lisää! Musiikki on mulle ihan ehdottomasti yksi tärkein väylä olla itseni kanssa. Mä hahmotan itseäni, tunteitani ja tuntemuksiani musiikin kautta. Voi jopa sanoa, että mä tunnen musiikin kautta. 

Mun suurin satsaus keittiön koneissa, Kitchen Aid. Worth of every cent! Tätä on käytetty paljon, ja haaveilen kaikista kivoista lisäosista, kuten jäätelökoneesta ja pastaosasta. Leipominen on mun toinen stressinpurkukeino musiikin lisäksi. Ja mikä parasta, mun Kitchen Aid on punanen!!!

Täällä köllöttelee Johanna. Johanna on mun oma. Johanna on melkein yhtä vanha kuin minä. Nämä kärryt on tehnyt mun isä sillon kun mä olin vielä pienen pieni. Äiti ompeli niihin muumikankaasta petivaatteet. Näillä kärryillä on kärrätty niin Essi-siskoa, Joonas-veljeä kuin Jaana-serkkuakin, ja lujaa mentiinkin! Nämä kärryt tulevat matkaamaan mun mukana kodista toiseen, ne ovat osa mua, ja niillä on aivan erityinen paikka mun sydämessä, siellä lokerossa, missä on mun lapsuuden tärkeät muistot.

Vuosien varrella mä olen ollut hip ja mä olen ollut punk ja mä olen ollut rock, mutta ennen kaikkea mä olen ollut minä. Lukiossa yks poika totes mulle, että tiedätkö kun sut kuule aina kaks kerrosta alemmas, sun bootsit kolisee ja helyt kilisee. No, enää ei bootsit kopise ja helytkin kilisee vain kun on juhlan aika. Silti mä en näistä luovu, en en en! Mutta lisää voin kyllä kerätä. Näitä ei vaan voi olla liian monessa värissä eikä liian montaa. Eihän?!

Ja vielä yksi nostalgiakuva. Nämä verhot roikkuu meidän olohuoneessa. Nämä verhot roikkuivat tämän saman talon G-rapussa 80-luvun lopulla. Mä olen palannut juurilleni, asumaan samaan kerrostaloon, kuin missä me asuttiin kun mä olin pieni. Äitiltä sain nämä verhot, ja yllätys kuinka hyvin ne tänne sopivat! Mulla on kyllä muitakin verhoja näitä ikkunoita varten, mutta ne eivät kauaa ehdi ikkunassa roikkua, kun jotenkin kummasit nämä hiipivät takaisin. Ne vaan istuu tohon niin hyvin!