Vuosi elämästäni, päivä 260, jouluaatto

Päivä 260, 24.12.2014

Sanotaan, että lapset tekevät joulun ja että joulu on lasten juhla. Niinhän se onkin. Ja lasten juhlan tekevät taas lahjat, en halua sitä ees yrittää peitellä :D.

Aamu alkoi siis mitä innokkaimmin kun kuusen alla oli muutama paketti! Sillä oli hyvä alottaa.

Muuten aattoi koostui niistä tutuissta elementeistä - hyvää ruokaa paljon, joulupukki ja lahojen avaus sekä leppoisaa yhdessä oloa.

Kyllä mä yritin. Yritin unohtaa, yritin nauttia, yritin olla vaan. Mut kuvatkin kertoo, aika pieleen meni.. Veelan ensimmäinen joulu ja kuvien laatu on tätä tasoa. Shame on me. 

Vuosi elämästäni, päivä 259

Päivä 259, 23.12.2014

Aatonaatto. Pitää siivota. Siivosin. En kotia, vaan mummin ja vaarin luona. Mummi oli vielä töissä tämän päivän, Tommi samaten.

Mut ehittiin me muutakin ku siivota :). Käytiin ulkoilemassa! Mummin ja vaarin lähellä onkin kivat ulkoilumaastot, joten ei ku vaan pulkat mukaan ja reippailemaan. Isommat pojat hurjasteli rattikelkalla mäessä, me kierrettiin Essin ja pienempien kanssa pururata. Lenni ei oo hurjapää eikä halunnut pulkkamäkeen.

Kuusikin koristeltiin ja siinä se taas kimmeltää. Ja yhdet paketit odottaa kuusen alla aamun aurinkoisia lapsia.

Pojat halusivat mennä vielä viime hetken lahjaostoksille. Lupasin antaa niille rahaa ja sit alkoi armoton suunnittelu, mitä he kellekin ostavat. Laskivat paljonko on käytössä ja mitä kellekin ostetaan.

Takasin kun tulivat, sanoivat heti että eivät muistaneet ostaa Veelalla ja Hillalle lahjoja. Ja että siinä kun muistivat, niin loput rahat oli jo työnnetty joulupataan! Kysäsin että paljonkohan sinne pataan meni, niin 10€!! Kyllä nyt on kuulkaa joulumieltä sit lahjotettu vähävaraisille, kun tämmönen kotihoidon tuella oleva koditon viiden lapsen äiti on kympin pistänyt vähävaraisille! Ei paljon lämmittänyt mieltä. Kyllä, aivan ihana ajatus pojilta, kultaisia lapsia ovat, eikä me vararikkoon mennä tuosta, mutta tämä kuvastaa kyllä hyvin sitä miten pienen pieni asia voi saada aivan uudet mittasuhteet. Käytiin poikien kanssa sitten läpi, että on hienoa haluavat auttaa ja auttaa saakin, mutta että semmonen euro tai kaks on ihan jees. 

Tarkastaja kävi meillä kotona tänään pyörähtämässä. Saattaa olla, että kun asiaa aletaan tarkemmin tutkia, löytyy pohjalta rakennusvirheitä. Tulevaisuus talon kanssa on nyt aivan auki. Hometarinoita kuulee kyllä jokapuolelta kun korvat niille osaa avata. Yhtäkkiä ne tuntuvat niin kovin toivottomilta. Oikeudenkäyntejä jotka kestävät viisi vuotta, perheitä jotka menettävät kotinsa, suuria velkataakkoja joiden alle aikuiset lyhistyvät, terveyden menetyksiä, aloitettuja remontteja joita ei ole varaa viedä loppuun, hajonneita avioliittoja, menetettyjä arvokkaita muistoesineitä.. Ja tieto vain lisää tuskaa.

Mutta huomenna on joulu. Yritetään vaan laskeutua joulurauhaan ja nauttia joulusta. Tuskin onnistuu, mutta lasten takia. Me vaan ei lähdetä aaton vietosta kotiin.

Vuosi elämästäni, päivä 258

Päivä 258, 22.12.2014

Peruin serkkutreffit. Eihän meille kukaan halua tulla, kuka haluais vapaaehtoisesti tulla homeiseen taloon!?

Maanantai, arkipäivä. Alkoi asioiden selvittäminen. Onneksi lähipiirissä on alan jos toisenkin taitajia, joten saatiin vinkkejä miten edetä.

* Älkää tehkö homekohdalle mitään.
* Soittakaa tarkastajalle (mutta ei kelle tahansa tarkastajalle).
* Hommatkaa asianajaja. Hommatkaa hyvä asianajaja!
* Asiasta on tehtävä ensimmäiseksi myyjäpuolelle reklamaatio. Olkaa ehdottomasti yhteydessä myyjään.

Tommi soitteli tarkastajaa, minä asianajajaa. Oltiin jo eilen ilmoitettu myyjäpuolelle homelöydöstä.

Jouluun on kaksi päivää aikaa. Joulun aikana ei mikään asia edisty mitenkään. Meidän elämä on tässä kyseessä ja koko maailma vaan pysähtyy koska on joulu. Miten se voi olla niin?!

Mitä siis me löydettiin? Meidän talo on rakennettu 1985, ja yläkertalaajennus on tehty 1998. Yläkerrassa on "upotettu" parveke, ei siis sellasta ulkonevaa, ja nurkasta joka on parvekeseinää vasten, löytyi selkeä homelöydös lattialistan yläpuolelta. Ulkona oli kylmää ja pakkasta, lattialistat homeseinässä, sisäpuolella taloa siis, olivat jäiset. Lattia muovimaton alla tuntui noin neliön alueelta selkeästi kostealta, muovimatto oli kuprulla. Tässä kohtaa meillä on ollut perus Ikean Malm-lipasto ja lattia on vähän painunut sen painosta. Tämä tuntuu mun järjellä ajateltuna aivan käsittämättömältä! Eikö lattian pitäis olla melko kostea että se pääsee painumaan..?

Tommi sai tarkastajalta ohjeen, että koska talossa on hometta, ei siellä voi olla. Itku silmässä soitin isälle, että saanko mä lasten kanssa lähteä niiden takkahuoneeseen, ei meillä ole muutakaan paikkaa! Enhän mä voi viiden alaikäisen kanssa jäädä taloon, jossa on hometta. Pakattiin mukaan vaan vähän vaatetta ja peitot ja pleikkari ja hurautettiin mummin ja vaarin luokse.

Mummin ja vaarin luona on myös Joonas, Essi, John ja Hilla. Onneksi talo on iso. Mä nukun lasten kanssa takkahuoneessa, pistettiin vaan sohvat vastakkain niin siinä on mun ja pienten sänky, Nuutti ja Moa saavat ilmapatja. Nyt tosin Nuutti nukkuu siinä yksin kun Moa ei ole vielä tullut takaisin. Roope oli jo viime yön mummin ja vaarin luona ja nukkui Joonaksen vieressä yläkerrassa laverilla, nukkuu siinä jatkossakin.

Mä olen shokissa, ihan selvästi. Välillä lamaannun niin että menee toimintakyky. Joulufiilis? Juu ei ole. Ei ollenkaan.

Vuosi elämästäni, päivä 257

Päivä 257, 21.12.2014

Meillä on ollut aika haastava syksy. Tai sanotaan ihan suoraan, on ollut tosi vaikee syksy. Koululaisten tuntui olleen ihan kamalan vaikee päästä kiinni kouluarkeen kesäloman jälkeen, ja sitä vaikeutta kesti joululomaan asti. Ennen syyslomaa oli vielä levottomampaa kun alkoi jo koulu painaa ja loman tarve häämöttää.
Moan terapia loppui syyskuussa ja se on ollut myös huomattavissa meillä. Kun ei ole keinoja tunnistaa, käsitellä ja purkaa tunteita ja puuttuu se ainut väylä jolla ne on edes jotenkin hallinnassa, rysähtää tunne-elämän koko skaala päin muun perheen naamaa. Roope on tullut esiteini-ikään, rajoja on paukuteltu, suuta on soiteltu ja vakavampiakin asioita selvitetty, opeteltu ja opittu. Lisäksi vielä Nuutin sairastuminen diabetekseen on koetellut meidän perhettä. Siitä me aikuiset taas muistettiin kuinka tärkeitä meidän lapset meille on, ja kuinka sumussa me mennään kun on vaan välillä niin raskasta. Tulee tiuskittua, oltua ironinen, pidettyä lapsia tyhmempinä kuin ovat, kuviteltu ite olevansa paljon parempi ja täydellisempi ja kaiken sen jälkeen podettua ihan hirveän huonoa omatuntoa! Sit taas halataan, hymyillään, pahotellaan, pyydetään anteeksi ja rakastetaan.
Parisuhde.. Niin. Kun on kolme koululaista ja kaksi pikkulasta, on parisuhde se viimeinen mitä tulee vaalittua. Jos ei osaa olla yksin, ei osaa olla yhdessäkään. Mitäs sit kun edes vessaan ei pääse yksin, kaikki tehdään niin että vähintään yksi roikkuu sylissä tai jalassa (ja useimmiten se toinen huutaa välittömässä läheisyydessä), niin miten voi edes ajatella sen kaikista läheisimmän ihmisen, suurimman turvan ja arjen auttajan huomioimista? Edes minä en ole niin super, että olisin tämän dilemman ratkaissut. Mutta silti, yhdessä ollaan, yhdessä nukutaan se mitä nukutaan, vaihdetaan kuulumisia ja edes ohimennen pussataan.

Joulua ja vuoden vaihtumista ollaan siis odotettu kuin kaiken puhdistavaa ja uudistavaa uutta, puhdasta sivua. Kunhan vaan se joulu on vielä ohi ja uusi vuosi alkaa, niin kyllä se siitä. Kyllä kaikki järjestyy. Veelakin täyttää kohta vuoden ja alkaa mun viimeinen vuosi kotiäitinä. Lapsetkin on taas vähän vanhempia ja viisaampia, ehkä nekin ovat helpompia! Ehkä Lennin uhmakin katoaa, yöhuudot loppuvat ja varmasti se pottailukin alkaa sujua. Kunhan vaan se uusi vuosi alkaa. Vähänpä tiedettiin. Suurin koetus, meidän perhettä rankimmin ravisteleva aika on vasta edessä. Muutamaan vuoden viimeiseen päivään mahtuu vielä vaikka mitä, vielä on monta tuntia aikaa tapahtua!

Joulun siivouspäivä oli suunniteltu tälle päivälle. Sopivasti vielä aikaa laittaa ruokajuttuja ennen joulua, sukulaisten piti tulla maanantaina yhteiseen kokoontumiseen, ja silti olis vielä aikaa pikaimuroinnit tehdä ennen joulupäivän ruokailua meillä, kun nyt siivottaisiin kunnolla.

Alotin siivouksen yläkerrasta tarkoituksena imuroida kunnolla, pestä lattiat kunnolla, pyyhkiä kaikki pölyt, ovet jne, vaihtaa vähän yläkerran aulassa järjestystä ja viimeistellä joulutunnelma. Sain Nuutin huoneen viittä vaille valmiiksi, vaatekaapinkin pestyä ja vaatteet lajiteltua ja viikattua kun Tommi tuli siirtämään lipastoja. Oltiin suunniteltu että annetaan Roopelle soutulaite joululahjaksi, ja tehdään sille tilaa. Aulasta kuului ähellystä ja lipastot siirtyivät, kunnes se lause pysäytti. "Ei helvetti, täällä on hometta." Kyllä. Hometta. Näkyvää hometta. Defenssit toimi, en piittaa, minä siivoan nyt oli hometta tai ei. Ei se mitään hometta oo, se on jotain muuta. Kunnes se iski tajuntaan. Hometta. HOMETTA. Meidän kotona. Meidän KOTONA!

Siihen jäi siivoamiset niin ylä- kuin alakerrassakin. Mä en tiedä homeesta mitään muuta kuin että se on vaarallista. Tai tiennyt sinä päivänä. Kirjoitan tätä nyt vasta 10.1.2015, nyt vasta tähän pystyn.

Siirrettiin pojat alakertaan nukkumaan, Moa olikin mumman ja paapan luona.

Siitä se alkoi. Meidän kodittomuus.

Vuosi elämästäni, päivä 256

Päivä 256, 20.12.2014

Voi mikä onnellinen aamu! Joulusukasta paljastui kokonainen suklaajoulupukki!!

Ja nyt alkoi se kauan odotettu joululoma! Wuhuu! Joulujuhla siis onnistuneesti juhlittu ja kahvit juhlan jälkeen juotu :).